Kesäloma, kuinka odotankaan sinua.
Töihin paluu ei ole ollut helppo. Lukemattomia sairaspäiviä, ryhmän vaihto, älytön väsymys ja ajoittainen päänsärky. Onneksi on ihanat työkaverit joiden olkapäähän voi nojata, ja nukkarin sohva jolla saan käydä nukkumassa/lepäämässä joka päivä.
Silmät, ne on kipeät, väsyneet. Kun katson peiliin, verestävät silmät katsovat takaisin. Ne huutavat lepoa. Väsymys on viime viikkoina helpottanut, päänsärky viimeisen viikon aikana pahentunut. Liekö johtuu flunssasta, vai stressistä, vai jostain muusta. En halua ajatella sitä ikävämpää vaihtoehtoa.
Ahdistaa. Vartaloni on muuttunut. En näe itseäni peilissä. Näen jonkun muun. Toivon niin että pääsisin näistä lääkkeistä ja saisin oman elämäni takaisin.
Syksyllä kouluun. Se on nyt päätetty. Jos ei mitään dramaattista tapahdu niin haluan katsoa sen kortin. Työterveyslääkärin kommentti oli "lastenhoitajan työ päiväkodissa ei ehkä ole pitkällä tähtäimellä paras vaihtoehto". Kertoessani Kipupolin lääkärille mitä työtä teen, hän naurahti ja totesi että tekemäni työ on aika haasteellisessa ympäristössä, juuri melu huomioon ottaen.
Onneksi ulkona on niin valoisaa. Se kohottaa mieltä :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti