Olen tässä mietiskellyt viime aikoina miten erilaisia lääkäreitä on olemassa.
Miten vaikuttaa että suurin osa lääkärikunnasta on tunteettomia ihmisiä jotka menevät jotenkin aivan kipsiin jos potilas on poissa tolaltaan. Ymmärrän jotenkin sen jos yleislääkäri menee kipsiin ja hämilleen että mitä täällä tapahtuu, mutta eikö jokaisessa ole edes sen verran lämpöä ja sympaattisuutta että voisi tarjota nenäliinaa tai sanoa "Olen pahoillani".
Ennen lähtöäni Sveitsiin kävin pikaisesti yleislääkärin vastaanotolla ja itkiessäni lääkärin edessä kaivoin virttynyttä nenäliinaa takataskusta vaikka lääkärin pöydällä oli nessupakkaus. Eikö lääkärin koulutukseen kuulu "miten kohtaat poissatolaltaan olevan potilaan" -osiota? Täällä Sveitsissä nessupakkaus kuuluu jokaiseen tutkimushuoneeseen, ja sitä myös tarjotaan heti kun potilaan pokka pettää. Mutta on täälläkin lääkäreissä eroja. Joku kuuntelee hyvin, joku paremmin. Joku pitää yhtä asiaa tärkeänä, toinen toista, kolmas kaikkia mainittuja.
10 hoitopäivää jäljellä. Makuaisti on lähes kokonaan palautunut, myös tunto suussa on suht normaali. Näkö on ennallaan. Kuulo on melkein tipotiessään oikeasta korvasta. Se hävisi viikonlopun ja viime päivien aikana. Ahdistaa miten hyvin tai huonosti se saadaan korjattua. Makoillessa selällään tai kyljellään vasemmasta kädestä menee melkein kokonaan tunto. Lääkäri arveli ettei se liity kasvaimeen koska se on ylempänä kallon pohjassa ja oikealla puolella, kun taas käden hermo enemmänkin niskassa. Sitä nyt kuitenkin seurataan ja mahdollisesti kaulaa pitää kuvata kun pääsen kotiin. Pelottaa mitä siellä näkyy.
Töihin pitäisi mennä kuun lopussa. En kyllä tiedä mitä siitä tulee. Taidan pyytää lisää sairaslomaa, riippuen tietysti siitä miten nopeasti pääsen korva- ja silmälääkäriin.
Hoh. Milloinhan tää oikeesti olis taaksejäänyttä elämää...?
En voi uskoa että nyt ollaan jo lokakuussa. Loppuvuosi on varmaan yhtälaista odottelua kuin tähänkin asti. Vuosi 2014 ei ollut mun juttu. Seuraavasta saisi tulla parempi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti